Kuin hullu huudan rakkaitteni perään – Salomonin tuomio tieteen äideille ja.. ..veteraanin iltahuuto
Tämä blogi on kirjoitettu 9/2021. Israelin tilanne nyt 4. buusterin jälkeen näyttää huonommalle (koronakuolemien lisääntyminen/ asukasmäärä esim. vko 7-8/22) kuin joissakin pienemmän rokotekattavuuden maissa esim, Romaniassa ja Venäjällä (Worldometer). Sopivasti kammioissa neuvoteltuna saatiinkin sota syttymään ja peittämään näitäkin jälkiä kuten "koronapandemian" alussa 2020 taukosi kaikki sotatoimet ainakin mediassa, kun löytyi koko maailman yhteinen vihollinen.
Tämän pandemian vuoristorata ei pysähdy ennen kuin se vie meidät kallionkielekkeeltä alas täydellisen rokoteresistenssin rotkoon. Ja se rotko on mutanttien hornankattila, missä kaikki pandemian eri sukuhaarojen pikkupirulaiset voimaantuvat tulemalla yhdeksi lihaksi siten, ettei yhtä enää erota toisesta; näillä sanoilla voisi kuvata paljon referoimani veteraanin iltahuutoa. Geert Vanden Bossche ei anna tuumaakaan periksi aikaisemmista varoituksiaan vaan toteaa, että tällaisen evoluution ensimmäisiä vaiheita on nähtävissä maissa, joissa rokotusaste on korkea kuten esim. Israelissa. ”The way to hell is paved with good intentions” – ei ole epäilystä etteikö mm USA ja Britannia ole myös matkalla samaan.
”Luonto on muovannut viruksen ja populaation keskinäisen vuorovaikutuksen sellaisella tavalla, että se tarjoaa homeostaattisen tasapainon yhtäältä suojaavan laumaimmuniteetin ja toisaalta viruksen selviytymisen suhteen.” Nämä ovat virologian ja epidemiologian veteraanin perusteesit liittyen alkuaan melko harmittoman koronaviruksen ajojahtiin , jossa valtaviin massatoimenpiteisiin on lähdetty ilman mitään tieteellistä perustetta (sellaista hätätilaa, joka oikeuttaisi ko. toimet ei ole koskaan ollut) ja jossa kaikenlainen kriittinen keskustelu on torpattu käymällä kiinni henkilöön. Pandemian edetessä globaalin koronanyrkin tavoitteet ovat mukautuneet pandemiaan eikä päinvastoin, ollen enää vain ”aspiriinia kivulle”ja kaukana laumaimmuniteetistä, jota lähdettiin tavoittelemaan.
Pandemiasta on tullut ihmiskäden muovailema ”päättymätön juttu” alkuperäisen tavoitteen suhteen. Kruununperillisen kehto on tyhjä… Aivan kaikki ihmisen tekemät interventiot, jotka häiritsevät pandemian luonnollista kulkua (pandemian jyllätessä täysillä) eliminoimatta virusta tulevat välttämättä johtamaan kilpajuoksuun (viral immune escape), jossa virus on aina rinnanmitan edellä. Nöyrä tieteenharjoittaja kumartaa luontoa, röyhkeä luulee omistavansa totuuden. Taistelun voitto ei merkitse sodan voittoa. Tätä ei näytä ymmärtävän ne, jotka pelkän tilannekatsauksen perusteella arvioivat tekniikan ja sota-arsenaalin olleen oikeita ja tuovat lisää rintamalle tykkejä ja jalkaväkeä huomaamatta, että vihollinen on siirtynyt jo ilmatilan hallintaan. ”Their simplistic reasoning make them conclude that vaccinating the unvaccinated (i.e., younger age groups and children) is going to solve the problem.” Niinpä Geert esittää kysymyksen: ”Miten suojellaan että ei populaatiota sitten, kun rokotteet eivät siihen enää pysty?
Ensimmäisen kuningastenkirjan luvussa kolme kuningas Salomon puheille tulee kaksi prostituoitua, jotka kiistelevät lapsesta. Toisen lapsi on kuollut yöllä äitinsä viereen, ja nyt kumpikin väittää eloon lasta omakseen.
Se on ad hominem, mikä puree. Kaikki maailman koronatoimen johtoyksiköt vastaavat veteraanin kysymykseen toistamalla mantraa: lisätään rokotuskattavuutta, lisätään buustereita joko täysin sokeana (bona fide) paitsi epidemiologin perusteille niin myöskin sille mitä ympärillä tapahtuu tai vain kaikelta silmänsä ummistaen (mala fide). Minulle epäselvä koronatoimien ”vastuukomppanian” kokoonpano ulottuu ainakin Faucista Tedros Adhanom Ghebreyesus:een. Em. lähipiirin koronasovellusta näyttää ohjaavan mm. Paul Offit ja kumpp., jotka käyvät tieteen veteraanin päälle perusdynamiikkana henkilön parjaaminen dialogien ja argumentointien sijaan. On kauhistuttavaa, että tieteellinen keskustelu on tuollaisella tasolla ja sitä harjoittaa ryhmä, jonka pitäisi olla vastuussa globaalista terveydestä ja pandemian (nowadays shaped by man as Geert is saying) nykyisistä ja tulevista vaikutuksista ihmiskuntaan ja ympäristöön.
Jos tuntosarvet on koholla, niin luottamukseen heittäytyminen on mahdotonta. Kuka maksaa ”palkan” näille tyhjäntoimittajille, joiden argumentoinnista esimerkkejä seuraavassa: …kun Vanden Bossche vetoaa luontaiseen immuniteettiin niin se on vain klassinen esimerkki sellaisesta virheellisestä retoriikasta, joka vetoaa luonnon ”parannusvoimaan” ja joka tuomitsee kaiken ihmislähtöisen lääketieteellisen puuttumisen ”luonnonvastaisena”. Tämä virhepäätelmä saa kaikua rokotevastaisilta, joten GVB on saanut suurta suosiota heidän joukostaan… ”Tieteellinen debatti” jatkuu – seitsemän kertaa seitsemän. Edelleen sama poppoo argumentoi – mikä hän luulee olevansa - on muka huomannut tällaisen suuren ongelman, jota kukaan muu tieteen maailmassa ei ole tullut edes ajatelleeksi – omaa lääkettään tarjoaa, joka kaatui 10 vuotta sitten - teorioidensa kaupustelija hän on - käyttää hyväkseen ansioluetteloaan – suosion kalastelija - – perustaa koko teoriansa antibioottiresistenssiin – lietsoo rokotepelkoa - ehkä ne ideat juontuvat jostain perusteoriasta, mutta kaikki muu on tarua – toistaakin vielä kirjeissään seitsemän kertaa sellaista fraasia kuin ” on järkevää olettaa”. Joten ks. argumentoijat toteaa laskettuaan fraasit, että ei ollenkaan järkevää…
‘Nobody has a crystal ball’…. On myöskin mantra mitä hoetaan, kun suunnitelmat eivät mene putkeen. Geert Vandenin lukuisista kirjoituksista ja vetoomuksista käy esille vahva tieteellinen perusta ja tältä perustalta nousseet teoriat ovat osoittautuneet vaarallisen paikkansa pitäviksi. ”Minulla ei ole koskaan ollut kristallipalloa”: sanoo Geert ja toteaa, että koska sijoittajien suuri allianssi ei ole kuunnellut ”hätähuutoa”, joka perustuu tieteellisiin näkemyksiin siitä, miksi tämä ”ihmiskoe” on tuhoisa harha-askel, joten älköön kukaan ekspertti, johtohahmo, terveysauktoriteetti tai muu asianomainen esittäkö tietämätöntä.
"Minä hiukan hämmästyin…” – lähes noilla sanoilla kuvasi Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen tuntemuksiaan, kun Posi Tv Oy:stä Ilkka Tiainen kysyi, että miten selitätte Israelin tilannetta, jossa tartunnat ja vakavat tautitapaukset ovat lisääntyneet vaikka Israel on rokotuksen pilottimaa ja rokotuskattavuus huipussaan. Eli Kaukonen hämmästeli Israelissa tapahtunutta kehitystä ja heitteli siihen arvailujaan ikävän suunnanmuutoksen syistä. Onko suomalaiset erilaisia kuin israelilaiset, siis ihan oma lajinsa, kun rokotuskattavuutta pusketaan katsomatta maailmalle? Rokote ei ole kokeellinen, mutta se on vähän niin kuin lentokoneen rakentamista ilmassa, toteaa Hanna Nohynek (THL) liittyen keskusteluun rokotteiden ”kenttäkokeesta” ja haittavaikutuksista, eikä näytä hämmästyvän ollenkaan.
Lienee kuitenkin jonkinlainen huvipuiston taikapeili käytössä, kun sekä Fimea että THL takaa, että ”koronarokote on tehokas ja turvallinen, se antaa 95%:n. Jollakin tavalla peili näyttäisi vääristävän kuvaa siirtäen painopistettä laadusta määrään. Mutta minä hämmästyn yhä vaan lisää, että eikö terveysauktoriteettimme ole tutustuneet mm. koronatoimenpiteitä kritisoivien tieteentekijöiden näkemyksiin! Onko heillä niin kiire, onko se uteliaisuuden ja kiinnostuksen puutetta? Entä päättäjämme, joita ministeritasolla kiinnostaa enemmän imagon kiillottaminen mm. aluspaidattomalla jakulla kuin tutustuminen omaa ja koko luomakunnan terveyttä järisyttävän kampanjan tieteellisiin perusteisiin tai niiden puutteeseen.
Valkeaksi kalkitut haudat… Nekrofiilisesta mielenlaadusta on kirjoittanut mm. Erich Fromm useissa teoksissaan. Tuo mielenlaatu liittyy kaikenlaiseen pysähtyneisyyteen, innostuksen ja kiinnostuksen puutteeseen itse elämää kohtaan. Se on pystyyn kuolemista, valkeaksi kalkittujen hautojen kaltaisuutta elämän kangistuessa kaavoihin mantroineen, fraaseineen ja tyhjine argumentteineen. Pelko, sairaus ja kuolema hallitsevat kieron kiinnostavalla tavalla. Sitä mukaa kun aito elämä (so. mm. luovuus, luova ajattelu, lasten kaltaisuus) estyy, sitä mukaa täyttyy elämä jyvien sijasta akanoilla päätyen lopulta puusta irronneeksi kuvaksi oksaksi. ”Hän pysyy jäykkänä, kylmänä ja etäisenä; hänen tapansa käsitellä aihetta on pedanttista ja elotonta. Toinen luonteenomainen seikka on nekrofiilin kyvyttömyys nauraa; se on elotonta ja siitä puuttuu naurun vapauttava iloisuus.”(Erich Fromm: Tuhoava ihminen)
Koronatieteen nekrofiiliset sovellukset saavat ilmiasun, kun koronatilastoinnin ja uutisoinnin kumulatiivinen kuolleiden kerääminen tuodaan eteemme ja puolitoista vuotta tauotonta sairauden julistusta ja kuolemanpelkoa asettaa ”työryhmän ” oudon taipumuksen näytille. Siinä olemme kaikki kuin hautausmaan haamuja ja tätä sopiikin hyvin kuvaamaan varmaan monille tuttu tarina uutterasta ja pelkäämättömästä haudankaivajasta , joka työskenteli hautausmaalla aamusta myöhäiseen iltaan.
”Keksipä sitten nuoriso katsoa josko tuo haudankaivaja mitään pelkäisi ja laittautui heistä yksi valkoisessa lakanassa haamuksi kummittelemaan”, kierteli aikansa haudankaivajan ympärillä, joka ei näyttänyt ollenkaan reagoivan ja nuorukainen päätti sitten kyllästyneenä lähteä pois portista, jolloin tuli lapiolla päähän haudankaivajan sanojen kera” Jalkuutella saapi mutta ei karata.” Sellaista sattuu meille itse kullekin, mikäli elämää etsimme joukosta kuolleitten …( Toisen päivän iltana Jaakko Löytty; Pepe Johansson).
Tuokaa miekka … ”Koronakriittisten taustalla vaikuttaa äärioikeistolainen suuri raha”, kirjoittaa Heli Santavuori koronatoimia arvostelevien motiiveista blogissaan 2.9.21 käyden erityisesti lääkäri Rauli Mäkelän kimppuun. Voi pyhä yksinkertaisuus sanon minä, kun lisää motiiveja löytyy trollauksesta, putinilaisuudesta ja ties mistä, mutta silmät ei aukene sille, että taustalla voisi olla todellinen vanhemman, isovanhemman ja ihmisen huoli ja että jotkut panevat alttiiksi työnsä, toimeentulonsa ja maineensa (ja sekö Santavuoren mukaan maksetaan Putinin pussista tai muusta tuntemattomasta rahavirrasta.
Kuningas käskee tuoda miekan, halkaista lapsen kahtia ja antaa molemmille naisille puolikkaan. Silloin oikea äiti anelee säästämään lapsen hengen, toinen nainen taas yllyttää halkaisemaan pojan. Pienokainen palautetaan äidilleen ”Voi pyhä yksinkertaisuus” huudahtaa myös Geert siitä globaalin koronanyrkin ajatuksenjuoksusta, että rokottamalla rokottamattomat ja kattavuustilastojen kaunistamiseksi (ensin 60%, sitten 70, sitten 80 sitten 90 jne.) vielä lapset ja imeväisetkin, tulee pandemia endeemiseen vaiheeseen. Geert Vanden Bossche liikkuu paitsi vahvalla tieteellisellä pohjalla niin myöskin pitkän käytännön työn rokotetutkimuksen saralla tehneenä ”veteraanina” ja siksi hänen olemuksensa läpi näyttää käyvän miekka lausahduksen ”lasten ja lastenlasteni puolesta minä olen huolissani..” sortuessa lopputavuihin. Siitä, kertoo yksi hänen bloginsa kommentoija: “Also, watching his body language coincide with the intonations of his voice, he appears from all accounts to care about humanity".
Erikoislääkäri Tamara Tuuminen on lähestynyt Suomen johtavia virologeja muistuttaakseen heille kuukausi sitten (9.8.2021) lähettämästään kirjeestä liittyen koronarokotteiden riskeihin: Kirjeessään hän vetoaa: Onhan teilläkin lapsia ja lastenlapsia. Mitä me lääkärit aiheutamme heille? Olemmeko valmiit kantamaan loppuelämämme syyllisyyttä siitä, että olimme vaiti ja passiivisia, emmekä puolustaneet kaikkein heikommassa asemassa olevia ja aikuisiin luottavia kanssaihmisiämme?” Kirje löytyy pelastetaan Suomen lapset sivustolta.
Kuuluuko kehdosta elämän parkaisu.. Ratkaisu jäänee meidän jokaisen käsiin ja tuomiota julistettaessa muistettakoon, että ”vaikka me puhuisimme ihmisten ja enkelien kielillä mutta meiltä puuttuisi rakkaus, olisimme vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.” (vrt. 1 Kor. 13:1). “One can only hope that more and more people will begin to realize that the outcome of this experiment is being evaluated on a purely empirical basis and fully unpredictable, at least in the mind of those who’re overstepping their competence" GVB.
PS. Eivät he usko vaikka joku kuolleista nousisi..
Päättymätön juttu: Ehkä virus Suomesta (toisin kuin esim. Israelista) katoaa näkyvistä sillä, kun asetettu tavoite 80%(vai 90%) on saavutettu vaikka sitten lapsia rokottamalla. Sen jälkeen ihmiset alkavat sairastumaan influenssaan ja muihin tauteihin ja kuolemaan ihan normaalisti vaikka vanhuuteen kuten ennenkin. Tosin Suomen koronaluvut (kuolemat) ovat koholla viime vuoden vastaavaan aikaan (kun rokotuksia ei ollut) verrattuna, mutta kaikkihan johtuu nyt tästä deltasta...Ja koronan perimää sisältävät nuhakuumeet taltutetaan vaarattomiksi sopivin väliajoin annettavilla buustereilla.
Geert Vanden Bossche edustaa epidemiologista näkökantaa liittyen virusten evoluutioon ja sitä kautta käsittelee pandemian hallintaan liittyviä kysymyksiä. Uusimmassa kirjoituksessaan “( GVB;The Last Post:Who’s wrong, who’s right?) hän on käynyt läpi aikaisempia teesejään sekä esittänyt näkemyksiään nykyisestä kehityksestä ja tieteellisestä keskustelusta.
Useat muut asiantuntijat ottavat kantaa suoraan rokotteen haittoihin kuten Suomessa Tamara Tuuminen ja muut lääkärit, jotka toimivat mm. ”Pelastakaa Suomen lapset” liikkeessä. FIMEA ilmoitti vastaavansa kysymyksiin ”koronarokotteiden” turvallisuudesta syyskuussa 2021; miksi Fimea tarvitsi lisäaikaa, kun vastaukset näihin tärkeisiin kysymyksiin olisi pitänyt olla valmiina ennen lasten rokotusten aloittamista! (kysymykset löytyy ”pelastetaan Suomen lapset” sivustolta).
Portugali ja Ruotsi ovat päättäneet kieltää Israelin kansalaisten maahantulon lisääntyneiden koronavirustartuntojen vuoksi. Myös useiden muiden Euroopan valtioiden odotetaan päätyvän samaan ratkaisuun. Maat ovat tehneet päätöksensä siitäkin huolimatta, että Israelin rokotekattavuus on hyvin korkealla tasolla. Portugalissa israelilaisten maahantulo estettiin jo viime torstaina. Ruotsissa kielto astuu voimaan maanantaina. Kielto koskee myös koronan sairastaneita ja rokotettuja israelilaisia. Ruotsi ja Portugali kelpuuttavat ainoastaan Euroopan unionin rokotustodistukset.
Veteraanin iltahuuto: Hoivatkaa, kohta poissa on veljet Muistakaa, heille kallis ol' maa Kertokaa lasten lapsille lauluin Himmetä ei muistot koskaan saa..
Kommentit
Lähetä kommentti